Siirry sisältöön
lokakuu 20, 2018 / pirkonsepustus

Syyslomalla luonani

Sain ekaluokkalaisen lapsenlapseni hakea syyslomalla luokseni. Vietimme muutaman vrk yhdessä ja iloitsimme toistemme seurasta. Kävimme talolla parina päivänä ulkoilemassa ja retkellä. Paistoimme makkaraa nuotiolla ja joimme limpsaa. Lapsi sai kokeilla erilaisia palamisjuttuja. Miten puu palaa, paperi, pahvi tai muovi. Ei olisi onnistunut papan eläessä, kun oli niin kärttyisä nuotion kanssa. Kysyinkin tyttäreltäni miltä tuntui hakea liiteristä kunnon klapi nuotioon niin sanoi, ettei meinannut osata valita. Pappa ei antanut polttaa kuin risuja, kun puita piti säästää. Käytiin hautausmaalla ja vietiin papalle kynttilä. Tyttäreni kysyi lapsoselta haluatko sytyttää hän sanoi, ettei voi, kun tulitikuilla ei saa leikkiä. Koluttiin kirjastot ja käytiin elokuvissakin.  Mummitus oli niin onnellinen etten muistanut itkeä papan ikävää, kuin yhden kerran ja senkin salaa lapsensilmiltä. En lakkaa ihmettelemästä miten viisaita nuo nykylapset ovat. Lapsi täytti vasta 7v, mutta osaa lukea, laskea, kirjoittaa ja tietää jumalattoman paljon asioista. Itse en tiennyt ekaluokalla edes vanhempieni kutsumanimiä. Kun opettaja kysyi äitin ja isän nimeä, ihmettelin huulipyöreänä, että tietysti nimet ovat äiti ja isä. Sain kotiläksyksi kysyä oikeat nimet ja voi kun olin ylpeä kuultuani, että äiti on Sirkka ja isä Reino Paljas. No vikaanhan sekin meni, kun isä oli vain Reino. Mielestäni he olivat kauniin nimisiä. Leikimme lapsina siskoni kanssa roolileikkiä ja hän oli Merja ja minä Maarit. Se miksi nimet olivat kauniita johtui siitä, että niissä oli r kirjain. Niinpä vanhempieni nimetkin olivat kauniit, kun molemmissa oli r. Niin tämä luonani ollut lapsonen osaa englantiakin enempi kuin minä. Siispä alankin sitä taas harjoittelemaan. Uskon, että lapsenlapsista jotkin ottavat puolisoikseen ulkomaalaisia ja pitäähän muorin osata keskustella heidän kanssaan ilman tulkkia. Tänään vein lainalapsen kotiinsa ja olisihan sieltä tullut pari pienempää mukaani, mutta sovittiin, että toisella kertaa.

Nyt on sitten taas iskettävä kiinni yksin olemiseen. Hullua tuntea olevansa yksin, kun on asunut vuosia yksin. Tieto siitä, että on ainut joka pitää huolta omaishoidettavastaan ja on aina valmiina puhelimen päässä ja jos ei saanut toista puhelimeen piti mennä kiireesti katsomaan, esti yksinolemisen tunteen. Nyt ei kaipaa kukaan tosi tarpeessa oleva. Harvat jäljellä olevat ystäväni ihmettelevät miksi en ala elämään ja nauttimaan vapaudesta. Siinäpä se on, että miten pitäisi alkaa elämään. Tietysti voisin matkustella, mutta enhän ole ikinä yksin matkustanut mihinkään, niin ikävöisin kuitenkin koko matkan ajan. Vapaaehtoistyötäkin on tarjottu, mutta miten jaksaisin ruveta kantamaan muiden huolia ja murheita, kun omissakin on kantamista tarpeeksi. Olen sitä paitsi ruvennut viettämään aikaa kauppakeskuksen käytävän penkillä ja kerinnyt kuuntelemaan monen monta elämäntarinaa. Etsin tarkoituksella vanhoja ihmisiä joiden kanssa alan keskustelemaan, koska heidän joukossaan on paljon leskiä ja muutenkin yksinäisiä.

Elämänkertakirjoituskurssini on aivan ihana ja olen saanut paljon inspiraatioita sieltä. Opemme osaa asiansa ja ohjeistaa meitä kohti elämänkerran kirjoitusta. Hauskaa miten me ollaan kaikki suunnilleen samanikäisiä 65-75 v väliltä, eli kaikilla on pitkä historia kirjoitettavanaan. Onhan siellä ns.kahdenkerroksen väkeä, kun on suurta herraa ja upean uran yhteiskunnan yläpilareilla tehneitä rouvia. Sitten meitä taviksia, jotka olemme tehneet työmme tavallisina duunareina. Silti olemme kaikki kavereita ja samalla viivalla, kun kukaan meistä ei ole vielä kirjoittanut elämänkertaa, eikä muutakaan julkaisua. Kaikki ollaan kirjoitettu pöytälaatikkoon.

 

Mainokset
lokakuu 9, 2018 / pirkonsepustus

Yliluonnollistako vaiko kuvitelmaa

Olen kokenut vuoden sisällä outoja ja kummallisia juttuja. Itse kutsuisin itseäni luulijaksi, mutta hyvin monta kertaa kokemukseen törmänneenä, alan(ko) uskomaan jo noihin ihmejuttuihin, joihin en ole uskonut. Omistan hyvin vahvan intuitiivisen ennaltanäkemisen ja myös jälkikäteen näkemisen taidon. Olen jopa auttanut rikostenkin ratkaisuissa. Ei poliisit uskoneet kertomiani, mutta kun ne kerrottiin toisen ihmisen kautta eli uhrin kautta poliisitkin kiinnostui ja saivat ratkaistua rikokset. Uhria kuunnellaan mielellään. Jokainen ratkaistu rikos on sulka poliisin hattuun. En ole vuosiin jaksanut paneutua rikoksiin, vaikka täällä kummassakin kotikunnassani on monta ratkaisematonta murhaa. Piian murhaajat haluaisin linnaan, mutta koska aikaa on kulunut 30v, uskon murhaajan kuolleen. Se miksi ajatukseni palasivat moisiin ajatuksiin johtuu siitä, että olen kolme kertaa kokenut hyvin voimakkaan tunteen siihen, että kuollut mieheni on palannut kotiinsa. Hän rakasti taloamme niin paljon, että olisi tehnyt vaikka mitä ettei olisi ikinä joutunut muuttamaan pois sieltä. Nyt näyttää ettei olekaan muuttanut pois. Olen kolmella viimeisellä kerralla, jolloin käyn yksin talolla kokenut hänen läsnäolonsa hyvin voimakkaana ja tänään jopa fyysisenä kosketuksena. Tuskailin siellä talolla miksi sinun piti kuolla näin varhain, kun lupasit elää ainakin 10v vielä. Siinä itkua vääntäessä tunsin käden olkapäälläni niinkuin hänellä oli tapana tehdä. Säikähdin, että kuka siellä on, muttei ollut ketään. Se käden tunne olkapäälläni sai mieleni rauhoittumaan.

Paula uskoi niin vahvasti kuolemattomuuteensa, että lupasi lähettää konkreettisia todistuksia uudesta olemassaolon muodostaan. Koska hän oli hyvin sairas ja heikko annoin hänen puhua niin paljon kuin jaksoi, vaikka en uskonut murto-osaankaan hänen jutuistaan henkiolentona. Olen kyllä saanut muutaman ihmekokemuksen häneen liittyen. Ensimmäinen oli, kun olimme mieheni kanssa lähdössä Kreikkaan häämatkalle. Laitoin kenoa 1e 6 numeroa ja sanoin, että nyt sulla Paula on mahdollisuus näyttää mahtisi ja lähettää minulle voitto, joka oli 460e. Arvonta oli tunnin päästä ja voitin 460e. Arvelin että olipa hyvä tuuri, mutta samassa ostamani enkeli, jonka aioin viedä hänelle muistolehtoon tipahti kaapin päältä ja hajosi. Se oli jo toinen enkeli jonka pahus särki. Olen ihmetellyt miksi hänen entisessä asunnossaan ei asukkaat pysy, kun vuoden sisällä jo kolmas on muuttanut pois. Unohtuiko hänen vartijahuolenpitäjähenki sinne jolle piti aina muistaa sanoa hyvää päivää. Paula joutui niin äkkiä kipushokin takia saattohoitoon, ettei tainnut henkivartija tulla mieleen.

Olen lähdössä elokuviin katsomaan Olavi Virrasta tehtyä elokuvaa. Ei oikeastaan kiinnosta, mutta ystävättäreni haluaa nähdä sen joten lähen kuskiksi ja kaveriksi. En pidä suomalaisista elokuvista jostain syystä. Ne on liian vähän puhuttuja, kun niissä näytetään liikaa maisemia. Kaikki vitsit mitä niissä on ovat navanalusjuttuja, jotka ei todellakaan naurata. No jospa tämä olisi poikkeus elokuvien joukossa.

Tänään on ollut taas tosi ihana ilma. Aurinko paistaa ja lämpöä on paljon. Hiki valui pitkin selkää kun vähän reippailin. Onhan jo lokakuu pian puolessa välissä joten saisi jo kylmetä. Toivottavasti parvekkeen kanervat pitävät loistonsa eikä tipauta loistoaan.

lokakuu 4, 2018 / pirkonsepustus

Lapsenlapsia

Tänään oli ilonpäivä, kun sain nähdä vanhimman ja nuorimman lapsenlapseni yhdessä. Mikael asuu lähellä, mutta Jarmo pohjoisessa. Hän on kotiutunut rauhanturvaajista ja oli tosi hyvässä kunnossa. Pelkäsin koko ajan, että ajavat miinaan tai joutuvat ammutuksi. Ei onneksi, kun se olisi ollut jo aivan karmeaa. Ei mummituskaan kestä kaikkea. Oltiin Mikaelin nimpparikaffeilla ja samalla juhlittiin hänen isin 31v juhlaa. Olen onnellinen, kun poikani on saanut mukavan pikkuperheen. Vauva oli saanut kolme rokotusta ja kuume oli nousussa. Että pitää pikkuisen kärsiä, mutta rokotukset on tarpeellisia, kun kaikki kulkutaudit taas nostavat päätään pakolaisten mukana. Myös matkailijat niitä tuovat tänne lintukotoon.

Nyt alkaa ilmatkin viilentyä, vihdoinkin. Olen ollut puolikuollut koko kesän surun ja helteiden takia. Surusta on vaikea päästä, kun olin niin kauan omaishoitaja ja huolenpitäjä. Joka kerta kun käyn talolla kuulen hänen liikkuvan ja olevan siellä. Varmasti tuo on vain mielikuvituksen aiheuttamaa, mutta hän rakasti kotia niin paljon, että saattaapi olla siellä henkenä. Jos siskoni eläisi hän sanoisi, että on varmasti siellä, mutta jalostuneemmassa muodossa. Niin tai näin ikävä on edelleen ja tuskinpa tästä pääsen eroon vielä muutamaan vuoteen.

Harrastuksekseni ottama omaelämäkertakirjoitus on edennyt hyvin. Opettaja on lähtöisin Koillismaalta, Kalle Päätalon lähisukua, joten kirjoitusopit on hallussa. Osan saanut verenperintönä ja loput opiskellut Turun yliopistossa. Nautin suunnattomasti hänen kurssistaan. Ollaan kaikki suunnilleen samanikäisiä opiskelijoita. Kaikilla paljon elämänkokemuksia repussa. Odotan maanantaita aina innolla. Yksi mies on väärällä kurssilla, mutta eipä tuo haittaa. Hän haluaa kirjoittaa oikaisun johonkin tankkerihommaan, mutta se on mulle muuten hepreaa, kuin sen suhteen, että vävyni on kuskannut isoja tankkereita pitkin maailman meriä toimien kapteenina. Tämä kurssilainen haluaakin oikoa väärin kirjoitettuja juttuja suomen tankkereista. Anteeksi Hannu, mutta ei kiinnosta enkä ymmärrä koko asiasta höykäsen pöläystä. Pidänkin suuni supussa, kun asiaa käsitellään. Eikös jossain sanota, että viisas on vaiti ja pöljä puhuu suunsa ohi.

Olen alkanut kuntoilla. Yritän kävellä sauvojen kanssa. Vaikeaa on, kun jalat tekee koko ajan stopin. Kipu on helvetillinen. Lääkärini kanssa sovittiin, että jos koivet ei ala toimia ruvetaan tutkimaan nivusten verisuonia kuinka tukossa ovat. Onhan sekin jotain, mutta ei ole kiva tutkimus. Sauvat saavat kuluneet olkapäänikin kipuilemaan. Pitäiskö vaan todeta, että sinä päivänä kun kivut ja kolotukset loppuu olen vainaja.

Eilen kävin viemässä haudalle kanervat. Vein oikein kaksin kappalein. Tuntuu oudolta, kun samassa haudassa on miehen ja hänen äidin tuhkat. Hautapaikka on kaunis ja kivikin, johon lisättiin mieheni nimi. Se suihkulähde siinä vieressä saa mielen rauhoittumaan. Solina on kertakaikkiaan ihanaa, kun kolmesta putkesta suihkuaa vettä. Talvella käymme muistolehdossa muistelemassa edesmenneitä omaisia ja sytyttämässä kynttilän. Sinne on lyhyt matka parkkipaikalta, joten sen jaksaa kulkea huonojalkainenkin.

Yritän keksiä tekemistä tyhjien päivien ratoksi. Voi mennä neljäkin päivää etten edes pue päivävaatteita, koska mihinkään ei tarvitse mennä. Päivä kuluu yömekossa oikein hyvin. Onhan minua houkuteltu vapaaehtoistyöhön moneenkin hommaan, mutten jaksa vielä. Yritän oppia elämään ilman pakkoa mihinkään, koska se on uusi vaihe elämässä. Uusi kirjasto on hyvä ajanviete. Sinne on sopiva kävelymatka ja siellä on paljon lehtiä luettavaksi. Lukeminen on ihan parasta ajanviettoa.

syyskuu 10, 2018 / pirkonsepustus

Kirjoitusta

Olipa taas ihana omaelämänkerta kirjoitus oppi tunti. Käytiin läpi erilaisia juttuja. Sain voimaa, etten olekaan ihan toope. Ope antoi ohjeita ja sitten kirjoitettiin vapaaehtoinen juttu. Sain jopa kehuja jutustani. Pääasia oli, että sain niskastani apinan, kun ope kehui ettei ole virhe käyttää murresanoja tekstissä. Jokainen saa kirjoittaa semmoisilla sanoilla kun osaa. Paulan tokaisu, että osaat kirjoittaa ilman murresanoja painui takavasemmalle. Nyt jokainen meistä lukee jonkin ihmisen elämänkerran. Olen lukenut varmasti muutamia kymmeniä joista on paha valita. Ehkäpä se löytyy kun mietin ankarasti. Onkohan Sylvi Salonen paljastanut elämämänsä ihmisten silmille. Sitä mietin ja etsin hyvän kirjan.

20* ja helvetin hiostava ilma.

syyskuu 4, 2018 / pirkonsepustus

Elämänkerta

Olen tätä nykyä. Ilmoittauduin nimittäin kurssille jossa opiskellaan elämänkerran kirjoitusta. Älyttömän mielenkkiintoinen kurssi. Olen aina suunnitellut kirjoittavani elämänkerta teoksen. Aloitinkin sen jo aikoinaan, mutta en ollut tarpeeksi vakuuttunut kannattaako sitä kirjoittaa. Olen kokenut hirveän paljon elämäni aikana, eikä kaikki ole helppoa luettavaa jälkikasvulle. Siskoni joka oli kielenkääntäjä ja kirjailija oli yksi syy miksi lopetin kesken ja heitin alunkin nurkkaan. Hän osasi täydellisesti suomenkielen kieliopin ja manasi sata kertaa kuinka hirveää on korjata blokini tekstiä e- kirjaa varten, jonka hän sitten sai kuin sainkin tehtyä. Ei ole kaupan, vain omille tarkoitettu. Ihmettelin miksi kirjoituksessani olevat murresanat ei kelpaa, hän tokaisi että osaat kirjoittaa paljon paremmin. Siihen tyssäsi kirjailijan urani. Nyt kun hän on vaihtanut hiippakuntaa, eikä voi enää neuvoa mitä tai miten kirjoitan olen vapautunut ikeen alta. Niinpä otan kouluttajamme ohjeet tarkasti haltuun ja alan kirjoittamaan ihan tosissaan elämänkertaani. Aloitan jostain keskivaiheelta, koska se osa elämääni on ihaninta.

Taas minun intuitioni kävi toteen, kun ohjaajamme astui luokkaan, sain valtavan vahvan tunteen, mutta en osanut kohdiistaa sitä mihinkään. Katselin ja kuuntelin häntä, mutta en saanut selville mikä tässä on takana. Kotiini päästyä lähetin, kaikki tuntevalle siskolleni, viestin, kuinka ihana kurssi ja ope. Hän tunnisti naisen suvun. Hänen äitinsä on pikkuserkkuni. Mumminsa lähtöisin kotikylältäni. On se maailma pieni. Nyt on ope Koillismaalta ja minulle sukua. Kriisiterapeuttini oli Kemijärveltä ja sukua eka miehelleni. Menen torstaina eri kurssille ja tunnen jo nahoissani, etä ope on sukua Jusulle. Rukoilen ettei olisi, kun rännini vuotaa edelleen vuolaasti.

Olen itkenyt niin paljon, että on pakko mennä silmälääkäriin ja hakea vahvemmat silmälasit. Terapeuttini lohdutti, ettei itku aiheuta sokeutta, mutta siltä tämä tuntuu. Pakko mennä silmälääkärille, kun toisessa silmässäni on verisuonikasvain, jota ei pystytä tutkimaan missään Nissenillä. Terapeuttini mielestä olen liikaa padonnut elämässäni kiputunteita sisimpääni. Totta se on mutta sanoi kuka ja mitä en voi sille mitään että jokin kuva, haju, ruoka tai mikä ikinä se onkaan avaa rännit.

Nyt on hautakiveen lisätty  ukon nimi. Äitinsä nimen alle. Kaunis kivi ja kaunis paikka, mutta halusi kylläkin omenapuun juureen omalle tontille. Toivottavasti ei ole mikään henki vaan kuollut ja sillä siisti. Ihana suihkulähde solisee vieressä, ei ole meri, mutta vettä kuitenkin.

Alakerran ukko on istunut koko kesän parvekkeellaan ja polttanut kaikkea paskaa mahorkasta lähtien, joten on pakko muuttaa. Muutan taloon jossa ei saa polttaa, mutta lemmikit sallitaan.

Ilma 30* ja kosteus jotain sata.

 

elokuu 19, 2018 / pirkonsepustus

Kastejuhla

Tänään vietimme 11.toista lapsenlapseni kastejuhlaa. Sain kutsun mennä vauvan kotiin jo aikaisin ja hoitaa vauvaa. Rakas pieni poika söi ja nukkui mummituksen sylissä, että äiti ja isä valmistautuivat juhliin.  Hyvin saatiin asiat hoidettua ja kerettiin paikan päälle hyvissä ajoin. Poika sai nimekseen Mikael Otto Arviid. Saan paljastaa nimen äitinsä luvalla. Sankari nukkui ns.onnensa ohi ja loppu ajankin, kun oli yöllä herännyt jo 3 seurustelemaan äitinsä kanssa.

Juhlien tarjoilut olivat ylitsevuotavan runsaat. Kaksi isoa voileipäkakkua, toinen kalasta ja toinen lihasta. Oli siellä myös herkkuja monen monta sorttia ynnä maailman ihanimmat karjalanpiirakat munavoilla. Tietysti ne oli leiponut Mikaelin toinen mummi. Lopuksi oli hurjan iso ja kaunis täytekakku. Minä ainakin vyöryin kotiin ja vaikka juhlat loppu 16.00 en ole pystynyt vieläkään mitään syömään, vatsani on edelleen täynnä.

Olen onnellinen, että poikani löysi äidin lapselleen perheestä, joka on hyvin lämmin ja rakastettava. Puhuin pitkään molemman vanhemman kanssa ja kyllä sydäntä lämmitti, kun ovat ottaneet poikani ns.omakseen.

Olen itse vieläkin hukassa. En oikein pääse elämän rytmiin. Olen kerännyt miehen vaatteet yhteen kasaan. En tiedä mitä niille tekisin. Melkein joka päivä itkettää ikävän tähden. On se vain niin, että yli 40v yhdessä hitsaa ihmiset yhteen. Totta sekin, että kuolema panee unohtamaan ikävät asiat. Se johtuu siitä, ettei mikään asia ylitä kuolemaa, kun se on totaalinen loppu. Et koskaan näe et kuule saati saa koskettaa ihmistä joka kuolee. On asioita jotka saa ikävän iholle. Jokin tuttu haju tai musiikki. Silloin on parasta itkeä. Suru jota ei surra aiheuttaa terveysongelmia.

Olen ilmoittautunut kahdelle kansalaiopiston kurssille. On jotain odotettavaa. Haluaisin niin päästä tasapainoon, ettei lasteni tarvitsisi olla huolissaan. Heillä on omat perheet ja huolensa. Aika parantaa haavat ynnä muut kolhut, onneksi.

Tänään satoi tosi kovasti yöllä ja aamulla mutta nyt on taas 22* lämmintä.

elokuu 9, 2018 / pirkonsepustus

Syksyn kynnyksellä

Tänään alkoi koulu muutamalla paikkakunnalla ja ainakin täällä on 30* hellettä. Onneksi koulu alkaa tässä kaupungissa vasta ensi viikolla, kun lapsenlapsenikin joutuu käymään koulua pienessä parakissa. Miljoonien eurojen koulu on niin myrkyllisten homeiden saastuttama, että se puretaan. Tyttö on hengittänyt 4v paskaa ja on altistunut allergialle ja astmalle. On se surkeaa tuo rakentaminen ollut, kun on noita tasakattoja rakennettu ja salaojat tukossa. Masentaa lasten puolesta. Ei kaikki viihdy pienissä punkkereissa joissa on kova melu.

Muutaman asteen helteen alennus teki niin hyvää, että lähdin käymään uudella kirpparilla  jonka yhteydessä on Virolainen kauppa. Ostin juustoa ja kirpparin puolelta lapsenlapselle 7v lahjan. Mahtaako menestyä, kun on niin syrjässä. Ei siellä juuri ostajia ollut, vaan myyjät laittoivat hyllyjään. Kirppareita alkaa olla liikaa ja hinnat korkeita. Tokmannilta saa halvemmalla uusia kuteita ja Ikeasta kippoja.

Olin eilen vauvaa hoitamassa ja olihan hän ihana. Miten vauvat voi olla niin  syötävän suloisia. Hymyili ja jokelteli mummille kuin vanhalle tutulle. Pian on ristiäisjuhlat ja sitten vasta kuullaan  oikea nimi. Jännää minkä nimen ovat valkanneet vauvalleen.

Lämpöä edelleen 28* ja karmean raskas ilma.