Skip to content
tammikuu 21, 2018 / pirkonsepustus

Peuran lihaa…?.

Sain vihdoinkin mahdollisuuden hakea sitä peuraa. Velipoika on metsästäjä ja lupasi maistiaisia. Reissun naapurikaupunkiin tein tyttäreni kanssa. Matka meni odotusten mukaisesti, kuten on tapana. Uskoimme mapsin reittiin ja ajettiin kolmesti harhaan. No meitä tuli sitten vastaan herrasmies, joka johdatti paikan päälle. Juotiin kahvit, keskusteltiin ja viimein lähettiin hakemaan lihat yhdeltä kesämökiltä. Mökin omistaja olikin Koillismaalainen ja meillä oli hirveästi yhteisiä tuttuja ja se murre oli mukavaa kuunneltavaa. Hän oli säilyttänyt sen täysin. Taas juotiin kahvia ja loppujen lopuksi sain lihat ja ajeltiin kotiin. Olisin ottanut tämän herrasmiehen mukaani ja pitänyt omanani, mutta ei tuo suostunut tulemaan. Oli kuitenkin mukava tavata ventovieras, miehen kokoinen mies, jolla oli herrasmiehen tavat. Sain todella vahvistuksen sille, että on niitä kivoja ikäisiäni miehiä, joten olisipa tuo kiva löytää jostain. Ajatukseni että joku tulisi kotoa hakemaan on vanhanaikainen ja saattaa noutaja tulla ennen herrasmiestä. Vuodet vierii semmoista vauhtia etiäpäin. Liha on hyvää ja sainkin sen lahjaksi veljeltäni. Kun muutin kotoa 15v hän oli 3v joten ollaan harvoin nähty. Asumme eri päissä Suomea.

Viikonlopun olin Hesassa poikapaimenena ja oli taas uskomattoman ihana reissu. Pojat ovat parasta sielunhoitoa mummitukselle. Halauksia tuli taas roppakaupalla. Ei sitä muuta juuri kaipaakaan, kuin poikien läsnäoloa, mutta asuvat niin kaukana.

Nyt on tullut talvi. Lu ta ei ole paljon, mutta pakkanen tuntuu, kun on viimaa ja tuulta. Olihan se jo aikakin talven tulla.

Mainokset
tammikuu 11, 2018 / pirkonsepustus

Kuolema jälkeen ???????????

Kävin taas muistolehdossa viemässä kynttilän ja muistelemassa menneitä vainajia. Olen käynyt usein ja aina tuntenut siskoni läheisyyden. Eilen en tuntenut minkäänlaista yhteyttä. Vaikka muistolehto on hautausmaalla kuin oikein rauhan tyyssija jossa luulisi aina aistivan  ”henkien” läheisyyden. Olen melkein uskomassa siihen, että hän on siirtynyt uuteen ulottuvuuteen. Hän itse kertoi aina kuinka monia ulottuvuuksia on tuonpuoleisessa. Uskoin kuitenkin, että ne on hänen päänsä sisässä ja puhukoon mitä puhuu.  En kyllä aivan satavarmasti usko näihin juttuihin, vaan epäilen päässeeni mieleni kanssa niin tasapainoon, ettei tunne vaan ota enää valtaansa ja hyvä niin. Joka päivä harvenee se uskomaton tunne, että Paula on kuollut. Hän oli niin vahva ihminen, että kuvittelin hänen elävän ainakin sen 83v minkä joku netti testi oli antanut. Kävelin pitkän kierroksen hautausmaalla, kun siellä on niin rauhalliset käytävät ja nastakengillä en edes luistellut, vaikka varjopaikat olivat jäässä.

Nyt on jo 11.2 ja lunta on 5cm ja pakkasta 4*. Aivan ihana ulkoilu ilma, mutta eilinen pitkä kävely kipeytti polven siihen kuntoon, että pakko pitää lepopäivä.

tammikuu 8, 2018 / pirkonsepustus

Terveysongelmia

Yritin uudistaa reseptini oma kannan kautta ja persiilleen meni. Kelalta tuli ilmoitus ettei reseptejä uusita enenkuin otan ynteyttä terkkariin. Koska verenpainepillerit loppui jo pari päivää sitte yritin ottaa puhelimella yhteyttä, mutta ei onnistunut joten menin jonon jatkoksi paikan päälle. Siellä oli piiitkä jono kireitä ihmisiä, koska vastaan otossa tai kopissa oli yksi ainut ihminen. Tulihan se minunkin vuoroni ja sairaanhoitaja kertoi, että he ovat saaneet uudet hienot ohjelmat koneelle, mutta ne eivät toimi. Reissuni olisi ollut aivan turha mikäli koneet olisi toimineet. No hoidin muutkin asiat, kuten varasin ajan lääkärille ihottumani takia. Todettiin, että edellisestä käynnistäni oli yli vuosi aikaa. Kotiin päästyäni Kela ilmoitti, etä reseptit on uusittu, joten se siitä. Siis tietotekniikan pitäisi helpottaa jonoja ja lyhentää aikoja terveyskeskukseen, mutta kun ne helvatin  ohjelmat eivät toimi, eli se siitä ihanuudesta.

 

Sain houkuteltua (kiristettyä) tyttäreni mukaani, kun tarvitsin taloltani muutaman kirjan. En uskalla, halua mennä yksin mitään hakemaan, kun se ottaa omaishoidettavan hermojen päälle niin kovasti. Hän on laittanut kirjahyllyjen reunat täyteen purkkeja jotka on täynnä mitä ihmeellisimpää hilpetööriä. Tietysti pudotin muutaman lattialle ja sain kuulla kuinka kelvoton olen. Eihän se ollut mitään uutta, mutta miten se sopii siihen meidän avioliiton elvytykseen mitä hän halusi. Tunen olevani rosvo, kun haen omia kamoja.  Olen itse ostanut kaikki yli 2000 kirjaa, jotka siellä ovat. Ainakin 10 taulua ynnä muuta ja hän kuvittelee ne omistavansa yksin. Pitäköön suurimman osan kamoista, mutta ne mitkä tarvitsen haen kyllä pois.

Onhan meillä yksi yhteinen odotus, kun 11 lapsenlapsi tekee tuloaan. Omaishoidettavakin on innoissaan kun pojastaan tulee isä. Tyttäreni kertoi, ettei omaishoidettava ole kokonaan menettänyt kiinnostustaan lapsiin, kun Max oli saanut viime kesänä hänet innostumaan leikeistä. Max on  suvun hurmuri jo 4v ja saa kaikki hyvälle tuulelle. Ottaa mummitusta usein kaulasta kiinni ja kertoo, et sä olet niin ihana. Koska 10 lapsenlapsesta on vain kaksi tyttöä niin nyt tuleva tyttö on kaikkien mieleen. Jo nyt lupaan ettei mekkoja tule puutumaan. Eihän tuo ole vielä 100% varma, mutta kaikki merkit on kohillaan. Poika olisi yhtä rakas, mutta saahan mummitus haaveilla. Jadekin haluaisi tyttöserkun lähelleen.

 

Olen aloittanut jälleen dietin. Siis ollen jättänyt sokerin ja vehnän pois, eli kaikki makea ja hyvä on pois. Yritän korvata mässytys himoa pähkinöillä ja kurpitsansiemenillä. Kyllä on kumma, kun kaikki herkut hyppää silmille kaupassa käydessä. Olenkin käynyt neljän päivän välein ostoksilla. Kaikkein parasta olisi mennä kauppaan kupu täynnä. Olenkin sitä mieltä, että olen kovin laiha, kun lempiohjelmani ihmiset ovat 300kg. Tulee TLC tiistaisin.   Minua on lääkärit haukkuneet lihavaksi vaikka olen 200 kg keveämpi ja tuo lihavuusleikkauslääkäri ei hauku juurikaan läskejä vaan omaisia. Elämä on raadollista. Se miksi olen taas kitu kuurilla johtuu siitä, että polveni kaipaa uutta niveltä ja luulen tai uskon että satakiloa on liikaa kuntoutumisen kannalta.

Tänään on tammikuun 8pvä. Lunta on hiven maassa ja kyylmä viima. Sopiva määrä mulle tuota lunta.

tammikuu 3, 2018 / pirkonsepustus

Valitus

Niin se arki alkoi  vuodelle 2018 ihanasti, kun ensimmäiseksi piti tehdä kirjallinen valitus entisen kotikuntani rakennuslautakunnalle tulevasta hallista joka rakennetaan taloni takapihalle. Kaupungin rakennusvalvojat ovat pers….. kun ovat naapurien ystäviä, suurin osa. No tein valituksen, kun omaishoidettava on lopullisen romahduksen partaalla. Hallista tulee helvetin iso ja se tulee pressuista. Miten ihmeessä pressut kestää semmoisen hiekkapuhalluksen aiheuttaman paineen. Onneksi asun täällä hiljaisessa kaupungissa. Talossa jossa asun ei ollut jouluna kuin muutama liikuntakyvytön, jotka eivät pidä ääntä. Olisi ollut mukavakin kun olisi rymissyt jossain.

Oikeastaan tuo oli jo toinen valitukseni tälle vuodelle. Ensimmäisen tein ravintolassa, josta tilasin viininleikkeen. Toivat haalean maustamattoman läskinpalasen ja muutaman nahistuneen vihanneksen. Kun kysyivät mikä mättää ja olivat kuin olisin pölvästi, kysyin onko tämä tilaamani tuote? No mitä tilasit kysyi tämä paikalle lähetetty herra. Kun kerroin tilaukseni ja kysyin oletko kokki, hän sanoi ettei todellakaan ole. Kerroin käyneeni kokkikoulun aikoinaan ja tiedän perusasiat. Lähetin kokille terveiset ettei kannata mennä riman alta jos osaa laittaa ruokaa. Olisin saanut oikein tehdyn annoksen, mutta en ehtinyt odottaa, kun Jade piti ottaa matkalta kyytiin.  Käskin kertoa kokille myös terveisiä, että 30km päässä on rafla mistä saa mitä tilaa. Ukko parka josta oli tehty sijaiskärsijä hikoili jo siihen malliin, että sääliksi kävi enkä maltanut olla kysymättä laittaako kokki aina apupojan asialle ja myönsi, että tuo kokki laittaa. Gordon Ramsau  sanoi, että se on ravintolalle parasta tietoa, kun ihmiset valittaisivat ruuista eivätkä tyytyisi kaikkeen pask….

Lupasin itselleni olla hillitympi ja hallitumpi tänä vuonna, mutta pakko peruuttaa lupaus, kun kieleni loppuu ennen puoltakuuta, kun sitä pitää purra koko ajan, ettei sammakoita pääsisi suustani.  Jotenkin vain ärsyttää tyhmät jutut mitä saa kuulla, kun niiden pitäisi naurattaa, mutta kun ei naurata. Jotenkin tunnen olevani väärässä porukassa, kun olen eläkeläispiireissä. Täytyy keksiä muita harrastuksia missä alle 80 tapaa toisiaan. Ei vissiin missään, kun ei ole ilmoituksia.

Tänään on kolmas päivä tammikuuta ja yllätys vettä sataa. Aurinkokin pilkisti päivällä kymmenen minuuttia.

tammikuu 1, 2018 / pirkonsepustus

Katsausta menneeseen ja tulevaankin

Viime vuosi kuuluu joukkoon raskaintakin raskaimmat vuodet. Paljon kuoli sukulaisia ja ystäviä. Ihan liian paljon. Vanhenin kymmenen vuotta ja yritän nyt koota elämää ja iloa takaisin. Raskain oli tietysti siskoni menetys. Oltiin neljässä vuodessa tutustuttu oikein perusteellisesti ja tulimme siihen tulokseen, että meillä on kuitenkin hyvin paljon yhteistä. Suurin ero oli mitä kohtaamme kuoleman jälkeen, mutta viimeiset jutustelut toivat meidät siihen tulokseen, että kun kuollaan niin nähhäämpä. Hän oli kirjoittanut minulle  pieneen vihkoon viimeisiä ajatuksia ja kertoi kuinka kiitollinen on minun antamasta hoivasta ja huolenpidosta. Kertoi sen ääneenkin monta kertaa kuin myös hänen poikansa. Jokainen normaali ihminen jolla on mahdollisuus auttaa läheisiään, tekee sen varmasti. Paulan kuoleman jälkeen iski totaalinen ahdistus, mutta älykkäät lapseni pitivät uupuneesta äidistään huolta ja ohjasivat hoitoon. Sain kriisipalvelusta niin ihanat terapeutit, että pääsin jaloilleni takaisin ja jatkan edelleen terapiatuokioita.

 

Uusi vuosi otettiin vastaan Hesassa. Sain Eelin ylläri kylään, kun äitinsä ja isäpuolensa olivat saaneet joululahjaksi risteilyn. Pienet pojat menivät toiselle mummolle ja Eeli oli herätetty aikaisin ja lähetetty Onnibussilla mummituksen luokse. Äitinsä lähetti viestiä, että bussiin lähti kiukkuinen poika, mutta Turussa bussista tuli hymyilevä ihana poika. Meillä oli tosi mukavaa yhdessä. Välillä oli Jadekin vauhdissa mukana. Aattona sullottiin kamat ja kakarat kultamunaan ja mentiin Hesaan ottamaan vuotta 2018 vastaan. Hesassa oli ihanat tarjoilut ja raketteja paukutettiin. Poika trio oli jo 20.00 unten mailla ja me aikuiset pelattiin trivial pursuittia joka oli niin vanha ettei juuri ollut tietoa asioista, mutta vävyni ja minä voitettiin tiedoissa, mutta loppukaneetissa hävittiin. Aamulla pojat heräsivät 6 ja mummitus otti heidät huomaansa. Sovittiin isojen poikien kanssa, että vien heidät kultamunalla ajelulle. Ajelun lopulla Hugo alkoi jo kertomaan kuinka hänelle tulee ikävä minua ja takapenkin Max säesti häntä. Totuus on, että ikävä on molemmin puoleista. Olen luvannut ottaa pojat luokseni ensi kesänä, kun Eeli on jo niin iso, että viihtyy paremmin kamujen kanssa Hesassa. Olen tosi rasittava mummitus, kun annan poikien olla pitkin ja poikin kanssani. Syli ei ehdi jäähtyä, kun aina joku keikkuu siinä. Itselläni ei ollut mummoa joka olisi sietänyt lapsenlapsia eikä ole ollut nuorimmilla lapsillanikaan, joten olen juuri sellainen mummitus kuin haluan olla.  Haluan heidän muistavan mummituksen isona kovaäänisenä sylinä. Voi veljet, ne halaukset suudelmat ja rutistukset mitä heiltä saan ovat se asia mikä saa jaksamaan.

Tältä vuodelta odotan paljon. Toivon, huokailen ja rukoilen, että vuodessa olisi paljon iloja ja vähän suruja.  Aion olla armollinen itselleni, koska itseään on maailmam vaikein rakastaa. En aio ottaa nokkiini mitään paskapuheita, enkä mitään juoruina kuultuja asioita koska juorut tahtoo moninkertaistua matkan varrella. Aion elää vaatimattomasti omassa kodissani, koska olipa kuinka rikas tai köyhä ei voi syödä liikoja eikä pukea monta kerrosta päälle. Aion satsata henkisiin asioihin en turhaan kulutukseen. Rakkauteenkin satsaan. Olen kymmenen vuotta odottanut ja toivonut, että omaishoidettava rakastaisi vieläkin minua, mutta koska hänellä ei ole kykyä siihen en peru eroanomusta. Aion panostaa tähän orastavaan uuteen suhteeseen. Läheisyys hellyys ja suudelmat ovat ihaninta mitä olen kaivannut näinä kymmenenä vuotena. Kiire ei ole mihinkään, mutta ikää karttuu koko ajan, se on ainoa huoli.

Nyt on jo ihanin asia saatu julkituotua tälle vuodelle, kun minusta tulee 11 kerran mummitus. En edelleenkään tiedä rakkaampia asioita kuin lapsenlapset. Miettikääpä, omilla lapsilla menee hyvin ja lapsenlapsia siunaantuu lisää. Tyttöä toivoisin hartaasti, koska heitä on kaksi kappaletta kymmenen lapsenlapsen joukossa. Poika on yhtä rakas tietysti. Vanhin lapsenlapseni lähtee rauhanturvaajiin,  mutta vävyni sai uskomaan, että maa mihin menee on oikeasti rauhanturvaamista, eikä sotatilassa. Elossa oleviin sisaruksiini aion pitää enemmän yhteyttä. Meitä on enää kuusi jäljellä ja olen nyt vanhin elossa oleva. Uuden vuoden lupauksia en tehnyt  koska en keksinyt mitään. Toivoisin että saisin kuntoni paranemaan. Jalkani ovat todella kipeät. En tahdo päästä mistään ylös. Lääkärini mielestä liikun liian vähän, mutta jo parin kilometrin jälkeen jalat ja ristiselkä ovat tulessa.  Sairaanhoitajan tekemässä 65v tarkastuksessa olen kuulemma sopivan paksu enkä saa ruokavaliolla laihduttaa. En laihduta, mutta en halua lihoakaan takaisin. Vaatteet humahtaa päälle ja nautin kun lapset valittaa että miksi kuljen liian isoissa kuteissa.

Nyt on ensimmäinen päivä tätä vuotta ja vettä sataa. Satakoon mitä sen väliä, ei ole ainakaan liukasta. Aion pistää sukankutimet säilöön, kun sain lahjaksi ihanan ristipistotyön. Uppoan siihen seuraavaksi.

joulukuu 27, 2017 / pirkonsepustus

Rakastan

Joka ikistä lastenilasta. Heitä on siunaantunut jo kymmenen, mutta yksi on haudan povessa.  Sain pitää vierainani Saraa ja Eemeliä muutaman vuorokauden ja kyllä meillä oli hauskaa. Luna kissa oli iki onnellinen kun sai leikkiseuraa ja syliseuraa lisää. Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että Luna oli ollut vuorokauden, mutta olihan tuo jo ollut kolme vuorokautta. Miten minua on siunattu näin ihanilla lapsenlapsilla. He ovat kohteliaita ystävällisiä ja luonani kuin  kotonaan. Kun vein heidät juna-asemalle alkoi kummasti kissa allergia vaivaamaan meitä puolin ja toisin ja se aiheutti silmien vuotamisen. Juoksin autooni itkemään eroa. Olen pienen eläkkeen saava mummi, mutta ei se heitä haittaa, kun rakkaus ja ynteenkuuluvuus on tärkeintä. Miten ihanaa on ruokkia lapsosia joille kelpaa kaikki.

Myöhemmin hain asemalta Katin ja Jaden. He viettivät joulun hotellissa ja Kati valitti, että liitinkiä puristaa  kun sai käydä valmiissa pöydissä. Heillä oli ollut paljon ohjelmaa ja hyvää ruokaa. Taidan säästää vuoden ja hakeutua ensi jouluksi johonkin hotellimajoitukseen.

Illalla soitti pikkuveljeni ja kertoi, että hänen lupaama peuranliha on aika lähellä saamistani. Yhden ovat kaataneet ja jos toisen saavat, saan edullisesti hakea sen itselleni. Samalla sain jutella hänen ystävänsä kanssa tai  metsästysseurueeseen kuuluvan  jäsenen kanssa josta tulee mun seuraava mies. Kyllä elo on ihanaa kun peuranlihan lisäksi saan raavaan elävän uroon. En muista kyllä mitä hänen kanssaan tekisin, kun olen elänyt kymmenen vuotta selipaatissa odottaen omaishoidettavan himojen heräämistä, mutta näyttää ettei hän kuulu porukkaan josta sanotaan , että latva lahoo ja oksa kovoo. No eikö vanha kansa kertonut, että luonto ajaa tikan pojan puuhun niin miksei vanhempaakin mallia olevan mummituksen. No aika näyttää saanko peuranlihaa itselleni tolokkuun hintaan. Kovin paljoa en maksa. Enkä ole varma otanko sitä ukkoa kaupanpäällisiksi.

Ilma on leuto ja vettä sataa. Alkaisi jo riittää.

joulukuu 24, 2017 / pirkonsepustus

Kissan hoitajana

Luna on viettänyt kanssani vuorokauden ja alamme tuntemaan toistemme tavat ja oikut. Kissalla on outo tapa pyrkiä aina ylöspäin. Hyppää korkealle vitriinikaapin päälle ja sieltä alas. Ensin nostin sen alas, mutta hermoni olivat kireällä, kun se olisi ollut loputon savotta. Kissaihmiselle soitto paljasti, että lopeta äkkiä nostelu, kissa tulee itse alas, kun on mennytkin. No onpa tuo päässyt ja sydämentykytyksenikin on rauhoittuneet. Sylissä istuisi myös tai lähinnä nukkuisi, mutta rajansa kaikella. Annan olla sylissä aina kun istun jouten, mutta muuten saa olla soffalla ja tutkailla sähkölangoilla istuvia naakkoja. Välillä saa spurttikohtauksia ja ravaa pientä kämppää tuhatta ja sataa ympäri. Onhan Luna vasta teinin iässä. On siitä paljon seuraa ja ottaisinkin itselle aikuisen kissan, mutta parvekkeeni on avonainen niin tippuisi varmasti. On onneksi näitä hoitokisuja joita vahdin välillä.

Aatto on illassa ja taidan olla talossamme ainut asukas, kun hissikään ei ole narissut kertaakaan puolen päivän jälkeen,  eikä mistään puolelta kuulu naraustakaan. Omaiset on raijanneet mummosa ja ukkisa koteihinsa. Nuoret joita on kolme perhettä lähteneet sukuloimaan kauemmas. Eipä silti että kärsisin hiljaisuudesta, kun huomennahan saan pari teiniä muutamaksi päiväksi luokseni. Odotan heitä oikein toden teolla, kun ovat harvemmin näkemiäni lapsienlapsia. Asuvat äitiensä eli ex- miniöitteni kanssa toisella puolen Suomea. Junalla tulevat ja menen asemalle vastaan.

Vaikka en ole nähnyt tänään yhtään joulupukkia enkä muutakaan pukkia niin sain lahjojakin. Aivan häkellyin lahjojen määrästä. Kaippa olen ollut kilttinä. Oikeastaan asun maanpinnasta laskien viidennessä kerroksessa niin eihän tänne kukaan tonttu ole pystynyt kurkkimaan, joten ilkityöni on jäänyt raportoimata joulupukille. Olen myös saanut videonpätkiä lapsenlapsista ja kyllä ne on parhaita juttuja. Lapset kasvaa niin nopeasti. Onneksi nykyään voi itse kukin taltioida videoille lasten touhuja.

Ilma on lauha ja maa lumeton. Ei ole enää lumikelejä täällä päin ollut moneen vuoteen. Se on sitä ilman lämpenemisen tuotosta.